Mejä-koulutusta heinäkuussa

Mejä-alkeiskoulutusta (metsästyskoirien ljestämiskoe) on luvassa. Luonnostaan koira käyttää hajuaistiaan lähes kaiken uuden tutkimiseen ja havainnointiin. Mikäpä sen parempaa kuin valjastaa tuo vaistomainen tapa hyöty- ja harrastuskäyttöön. 1.-2.7 Parikkalassa Kirjavalan Erämajalla (Koivuvaarantie) järjestetään koulutusta Mejä-toimintaan. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa osallistujille. 

Lauantaina aloitetaan teoriaosuudella, jonka jälkeen tehdään lyhyet harjoitusjäljet maastoon kokeiltavaksi samantien. Lisäksi päivän päätteeksi tehdään verijäljet valmiiksi sunnuntaita varten. Sunnuntaina kaikki osallistujakoirakot pääsevät maastoon verijäljelle. 

Jokainen koiraohjaaja tarvitsee 50 neonoranssiksi tms. värjättyä puista pyykkipoikaa jäljen merkitsemistä varten. Lisäksi täytyy olla mukana suunnistuskompassi, 6 m pitkä jäljestämisliina/-naru, koiralle valjaat tai jäljestämispanta. Koira tarvitsee juomista ja kasteluvettä kelin mukaan. Itsellä täytyy olla keliin sopiva vaatetus. 

Verijälkeä varten tarvittava veri tulee järjestäjän puolesta. 

Kouluttajana on Kymen kennelpiirin Lintu- ja jäljestämiskoirajaoston puheenjohtaja Jesse Suikkanen. Koulutuksen hinta on jäsenille 22 e/koirakko, ei-jäsenille 37 e/koirakko. Ilmoittautuminen sähköpostiin kaakonkoiraharrastajat@outlook.com 21.6.2023 mennessä. Ilmoittautuminen on sitova vasta, kun osallistumismaksu on maksettu. Kurssi toteutuu, kun osallistujia on vähintään 6.